tiistai 19. helmikuuta 2013

Keinu

Jänis rullaa keinussa

Jänikset ovat rakentaneet keinun, mutta eivät saa sovittua, kuka saa kulloinkin keinua siinä. Voi sitä mytäkkää ja metakkaa, kun ne ottavat yhteen ja kahteen, vääntävät kättä ja taivuttavat jalkaa, eivätkä kuitenkaan saa päätettyä vuoroista tai järjestyksestä. Kun ne ovat kaikki ihan väsyneitä, eivätkä jaksa enää edes puhista, ne käyvät istumaan riviin keinun alle. Keinu roikkuu hiljaa paikallaan, mitä nyt tuulen vire vähän istahtaa siihen ja keinahtaa muutaman heilahduksen.

– Tarvitsemme jonkun, joka päättää puolestamme, sanoo yksi jäniksistä.

– Mistä tiedämme, että se päättää oikein? toinen epäilee.

– Oikein tai väärin, mutta sitten päätös on kuitenkin tehty ja ainakin joku voi keinua.

Kun jänikset miettivät uutta ongelmaa, sattuu metsässä samoilla tienoilla kulkemaan karhu. Se on harmissaan, niin kuin karhut vain voivat olla. Se örisee ja mörisee ja vääntää ohi kulkiessaan kantoja maasta ja pinoaa niitä aina lähimmän kiven päälle.

– Karhu hyvä, tuletko meille tuomariksi, yksi jäniksistä huudahtaa.

– Ei karhua, kiljahtaa toinen, – se voi olla nälkäinen.

Karhu astelee jänisten tykö, huomaa keinun, tönäisee sitä kokeeksi ja kysyy mihin jänikset tuomaria tarvitsevat.

– Haluamme keinua, jänikset sanovat yhteen ääneen, – mutta koskaan ei ole kenenkään vuoro.

– Kuka haluaa vuoron? karhu kysyy.

Kaikki jänikset kapsahtavat istumaan takakäpälilleen, nostavat etukäpälänsä rinnalleen ja räväyttävät korvansa pystyyn.

– Kaikkiko? karhu ihmettelee, nappaa kouraansa yhden pitkäkorvan ja nostaa sen suoraa päätä keinuun. Jänis puristaa keinun naruja käpälissään ja kiljuu riemusta, kun karhu antaa sille vauhtia. Keinu heiluu suuressa kaaressa ja kaikki muut jänikset katsovat kateellisina pää kenossa.

– Kenen vuoro sitten? karhu kysyy, pysäyttää keinun ja pistää siinä keinuneen tupsuhännän taskuunsa.

Kaikkien jänisten korvat nousevat taas pystyyn. Karhu poimii seuraavan töpöhännän, antaa sille vauhtia ja pistää lopulta taskuunsa. Kohta keinussa on viimeinen jänis, joka ensin mököttää siitä, että se joutui odottamaan vuoroaan niin pitkään, mutta sitten kiljuu silkasta keinumisen riemusta. Mutta niin joutuu karhun taskuun sekin pitkäkoipi.

Karhu lähtee kulkemaan pois. Taakse jää tyhjä keinu ja jänisten polkema maa.

 

Kun karhu tulee tupaan, suosionosoitukset ovat valtavat. Yleisö on odottanut jo kauan. Karhu nousee lavalle, pukee harteilleen silkkisen viitan ja pistää päähänsä silinterihatun. Sitten se katsoo yleisöään, tekee käpälillään maagisen eleen, ja salista sammuvat valot. Vain yksittäinen valonheitin valaisee näyttämöllä seisovaa karhua.

Hiljaisuus on rikkumaton. Karhu ottaa silinterin päästään, heilauttaa viittaa kuononsa editse, ojentaa silinteriä eteenpäin ja ripottaa sinne suolaa, suolaa enemmän suolaa. Jänis kurkistaa silinteristä ja siristää silmiään kirkkaassa valossa. Yleisö taputtaa.

Karhu pitelee jänistä kourassaan, avaa kitansa ammolleen, laskee jäniksen sinne ja loksauttaa hampaansa vastakkain. Yleisö on hipihiljaa. Kun karhu sitten avaa suunsa ja nostaa riemuaan hihkuvan jäniksen yhteen näyttämölle ripustetuista keinuista, suosionosoituksista ei ole tulla loppua.

Samalla konstilla karhu täyttää yhtä paitsi jokaisen näyttämölle viritetyn keinun ja tönäisee ne liikkeelle. Kun kaikilla jäniksillä on huima vauhti, hyppää se itse viimeiseen keinuun ja alkaa laulaa:

Jänis keinuu tuossa, heiluen, liekkuen.
Täs on suuri kontio, perämetsän eläjä.
Loiki siis, pakoon pliis, muusta viis.

Yleisö nousee seisomaan, ulvoo, viheltää ja taputtaa käpälänsä kipeiksi. Valot sammuvat. Ääniä.

18 kommenttia:

  1. Ihanan visuaalinen tarina! Animaation ainesta.

    VastaaPoista
  2. Tai nukketeatteriesityksen. :-)

    VastaaPoista
  3. Jepulis, kun taas hieno tarina, erilainenkin vähän, mutta niin peikkomainen kuitenkin!
    Kiitos peikko!

    VastaaPoista
  4. ... ja kauhia kun piti jänskättää, että popsaseeko karhu pitkäkorvat poskeensa...! riemastuttava :)

    VastaaPoista
  5. On Peikko kyllä varsinainen satutaituri! Lapset pitäisivät näistä ainakin yhtä paljon kuin me isommat lapset.

    VastaaPoista
  6. Outo juttu, mutta mä osasin laulaa tohon lauluun myös sävelen! Peikko on taikuri!

    VastaaPoista
  7. Olipas kivä löytää varasamavarat ja päästä niiden sekä jänisten kanssa keinumaan :D

    VastaaPoista
  8. Laittais minutkin taskaan!
    Huhtikuuhun asti!

    VastaaPoista
  9. Tuo alkupuoli varsinkin voisi olla animatioitua tv-keskustelua hallituksen tavoista toimia.

    Ihmeesti sinulla on sana hallussa, sujuvaa ja "tapahtuvaa" tekstiä kirjoitat. Kyllä minussa on koko ajan vahvistunut luulo ja käsitys, etteivät nämä tarinasi ole pelkkiä eläinsatuja. Niistä lähtee suoria lankoja ympäristön maailmaan ja ne koskettelevat kaikkia sen osa-alueita.

    VastaaPoista
  10. Voi että tulin taas hyvälle tuulelle!!! Ihana!

    VastaaPoista
  11. Tykkäsin, kun tuulen väre hetkeksi istahti keinumaan.. :) Ja puput oli jälleen niin syötävän suloisia ja eläviä :D .

    VastaaPoista
  12. Olipa jälleen tarina, piristi infulentsuista päivää, nyt on hyvä taas mennä pötkölleen. Aivan hurmaavan ihanan hellyttävä tuo jäniksen kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Luulen (tai haluan tehdä niin) että karhu on oikeasti aika helläsydäminen epeli, muutoinhan se olisi jo haukannut...

      Poista
  13. Toivottavasti ne jänikset älysivät..:)
    Pupujänöset ovat mukavia..:D

    VastaaPoista
  14. Voi, voi olisko niijen pitänyt kuitenhiin lähteä käpälämäkkeen.
    Pelekeän pahinta,
    vaekka hyvältähän maistuukin karhun suussa.;)

    Mainiota sanan juoksutusta jälleen Peikolta.

    VastaaPoista
  15. Voisko se karhu olla avaamatta leukojaan ainakin tämän kevään ajan?
    Meillä ei ole oikein kunnollista suojaa omenapuiden varrelle ja oksille.

    Ps. Jännä katsoa, mitkä sanat tulevat piiiitkästi ja haarvaaaksensa. :D
    Itse en pitkitelly yhtäkään sanaa (tälläkään kertaa).

    VastaaPoista