Tieteilijä

Tieteilijä lukee teorioita ja sovittaa niitä omaan ajatteluunsa. Välillä hän pyrähtää kirjastossa ja noutaa artikkeleita, joita teksteissä referoidaan. Olisipa kaikki toisin, hän miettii ja hivelee taustamusiikkiaan.

Viimeisin artikkeli osoittautuu tieteilijälle hankalaksi. Hän tulostaa sen ruusunpunaiselle paperille ja etsii itselleen pitkäteräiset sakset. Niillä hän leikkelee asian sopivan kokoisiksi, kerralla ajatuksiinsa mahtuviksi palasiksi, ja lähtee kävelylle.

Kävellessään hän lukee paperisuikaleita, hieroo niitä ensin otsaansa ja sitten takapuoltaan vasten. Tietoa siirtyy tieteilijän mieleen ja alkaa siellä kiistellä aiempien oppirakennelmien kanssa. Kun hän vielä muistaa kantapääreitin ja työntää kenkänsä täyteen tietoliuskia, niin oivalluksen kipinöitä alkaa sinkoilla hänen sormenpäistään.

Tieteilijä avaa eteensä ymmärryksensä työpöydän, nostaa jokaisen tiedonjyväsen sille ja alkaa yhdistellä niitä kokonaisuudeksi. Palapeliin sekoittuu vanhaa tietoa, eikä tieteilijä vieläkään tavoita oivalluksia, joista artikkelissa kerrottiin. Uusi kokonaisuus on kuitenkin upea, ja kiilto syttyy tieteilijän silmiin. Nobel. Tämä on selvästi Nobelin arvoinen juttu.

Hän kipittää koneensa ääreen ja kirjoittaa Nobel-ajatuksensa muistiin. Pari lisäartikkelia valaisee asiaa, ja tieteilijän mielen palo alkaa kiiluvien silmien lisäksi näkyä korvista nousevana savuna. Tämä on pakko saada äkkiä paperille, hän miettii.

Kuluu tunti, ja tieteilijä on kirjoittanut ajatuksestaan artikkelin. Hän tulostaa sen ja levittää arkit lattialle. Kokonaisuus merkitsee, hän ajattelee, ja se että asia esitetään tieteellisesti. Muutoin kollegat eivät ymmärrä hänen älynsä loistoa.

Tieteilijä kiertelee arkkien ympärillä ja katselee lattialla makaavaa tietoa. Ihmeellistä, hän miettii, vähän sanoiksi kiinnitettyä hiilipölyä valkealla paperilla, ja ne muuttavat koko tunnetun maailman. Hän kumartuu, painaa kämmenensä ja polvensa papereitaan vasten ja syventyy tekstiinsä. Hän syventyy siihen niin rajusti, että vajoaa sen uumeniin, eikä hänestä jää mitään jäljelle.

Paitsi paperit ja kuolemattomat ajatukset, ajattelet. Mutta ei. Papereille kirjoitettu teksti jatkaa työtään. Siitä syntyy kurimus, joka imaisee koko maailman – myös sinut ja minut, kääntää sen ja meidät nurin ja jättää sikseen. Täällä me nyt sitten olemme, emmekä edes muista muualla olleemme.