keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tieteilijä

Tieteilijä lukee teorioita ja sovittaa niitä omaan ajatteluunsa. Välillä hän pyrähtää kirjastossa ja noutaa artikkeleita, joita teksteissä referoidaan. Olisipa kaikki toisin, hän miettii ja hivelee taustamusiikkiaan.

Viimeisin artikkeli osoittautuu tieteilijälle hankalaksi. Hän tulostaa sen ruusunpunaiselle paperille ja etsii itselleen pitkäteräiset sakset. Niillä hän leikkelee asian sopivan kokoisiksi, kerralla ajatuksiinsa mahtuviksi palasiksi, ja lähtee kävelylle.

Kävellessään hän lukee paperisuikaleita, hieroo niitä ensin otsaansa ja sitten takapuoltaan vasten. Tietoa siirtyy tieteilijän mieleen ja alkaa siellä kiistellä aiempien oppirakennelmien kanssa. Kun hän vielä muistaa kantapääreitin ja työntää kenkänsä täyteen tietoliuskia, niin oivalluksen kipinöitä alkaa sinkoilla hänen sormenpäistään.

Tieteilijä avaa eteensä ymmärryksensä työpöydän, nostaa jokaisen tiedonjyväsen sille ja alkaa yhdistellä niitä kokonaisuudeksi. Palapeliin sekoittuu vanhaa tietoa, eikä tieteilijä vieläkään tavoita oivalluksia, joista artikkelissa kerrottiin. Uusi kokonaisuus on kuitenkin upea, ja kiilto syttyy tieteilijän silmiin. Nobel. Tämä on selvästi Nobelin arvoinen juttu.

Hän kipittää koneensa ääreen ja kirjoittaa Nobel-ajatuksensa muistiin. Pari lisäartikkelia valaisee asiaa, ja tieteilijän mielen palo alkaa kiiluvien silmien lisäksi näkyä korvista nousevana savuna. Tämä on pakko saada äkkiä paperille, hän miettii.

Kuluu tunti, ja tieteilijä on kirjoittanut ajatuksestaan artikkelin. Hän tulostaa sen ja levittää arkit lattialle. Kokonaisuus merkitsee, hän ajattelee, ja se että asia esitetään tieteellisesti. Muutoin kollegat eivät ymmärrä hänen älynsä loistoa.

Tieteilijä kiertelee arkkien ympärillä ja katselee lattialla makaavaa tietoa. Ihmeellistä, hän miettii, vähän sanoiksi kiinnitettyä hiilipölyä valkealla paperilla, ja ne muuttavat koko tunnetun maailman. Hän kumartuu, painaa kämmenensä ja polvensa papereitaan vasten ja syventyy tekstiinsä. Hän syventyy siihen niin rajusti, että vajoaa sen uumeniin, eikä hänestä jää mitään jäljelle.

Paitsi paperit ja kuolemattomat ajatukset, ajattelet. Mutta ei. Papereille kirjoitettu teksti jatkaa työtään. Siitä syntyy kurimus, joka imaisee koko maailman – myös sinut ja minut, kääntää sen ja meidät nurin ja jättää sikseen. Täällä me nyt sitten olemme, emmekä edes muista muualla olleemme.

18 kommenttia:

  1. Minä kun olen luullut jostain avaruudesta tulleeni, mutta että tesktin pyörteistä. Ilmankos joskus sanat pyörivät vieläkin päässä, eivätkä meinaa järjestyä minun haluamaani järjestykseen vaan syntyy vallan merkillisiä werhasdkoita ja ryihkploita.

    VastaaPoista
  2. No joskus unohdus on paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs jos ei muista unohtaneensa? Tai unohtaa muistavansa. Peikosta hirmu mutkallista.

      Poista
    2. Kerran luulin unohtaneeni - ja yllätyin miellyttävästi todettuani muistaneeni sittenkin.

      Poista
    3. Peikkoa on neuvottu unohtamaan vanhoja asioita, mutta se on unohtanut unohtaa ja muistaa vaan. Senkin miälestä muistaminen on mukavaa :)

      Poista
  3. Toisen tekstistä meni tiedemiehen mieli ja maailma sekaisin. Ei mikään ihme. Sitä sattuu. Ajattele vaikka uskontoja. Ne kuolemattomat ajatukset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. peikko luuleekin, että maailma on kokonaan sanoista tehty ja sanoilla selitetty, ehkä siellä on muutama kirjoitusvirhekin seassa.

      Poista
  4. Heti tuli mieleeni eräs jouluaatto, kun levittelin kotini lattialle sovellussuunnitelmaani aanelosen arkkeina..... siinä sitten konttailin... ja tein tärkeitä huomioita loppukäyttäjän näkökulmasta. Silloin olisi ollut tarpeen omistaa ymmärryksen työpöytä!
    Vallan mainio tarina Peikolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö sinua pelottanut hyöriä niiden papereiden päällä? Suunnitelmat taisivat olla varsin kantavia, koska ne eivät upottaneet allasi :)

      Poista
  5. Tieto lisää tuskaa, etenkin silloin, jos luulee tietävänsä jotain, kaiken.
    Tuli tästä mieleen muutkin asiantuntijat, joiden ainoa tarkoitus sanoilla paperilla on näyttää asiantuntijuutensa. Ei välttämättä omia ajatuksiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppiminen tekeekin kipeetä, koska luuleminen pitää ensin riipiä irti :) Siksi kaikki ei opi koskaan.

      Poista
  6. Onpa tuo tarinoilla ja sanoilla leikkiminen vaarallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen tarina ja sana jättää jäljen maailmaan. Koskaan ei tiedä millaisen. :)

      Poista
  7. Siinä sen näemme, kuinka tärkeää on joskus pöllyttää aivojaan. Tieto paisuttaa niin että poksahtaa - liiallisena. Pieninä hippuina se ei ole niin vaarallista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain saa tietoa ihan piäninä palasina ja valmiiksi pureskeltunakin. Peikko on kuullut.

      Poista
  8. Olen niin laiska, etten varmaan saisi tietoa pers...päähäni edes papareita hieromalla. Luin muuten hiljakkoin eräästä tietolehdestä, aivan luen niitä, vaikka et heti arvaisikaan. Niin, siis luin, että ihminen tajuaa tästä maailmasta noin 4%. Neljä! Yksi prosentti lisää, ja olisimme aivan eksyksissä maailman kaikkeudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun on eksyksissä, elämä on yhtä seikkailua, eikä tarvitse mennä erikseen vuoristoradalle :)

      Poista