Kasijalka

– Saanko minäkin leipoa äiti, saanko?

– Osaatko leipoa siististi? Viimeksi teit kauhean sotkun, eikä saatu yhtään pullaa.

– Se oli vahinko, äiti. Pelkkä vahinko. Kyllä minä jo osaan, äiti. Saanko, äiti, saanko?

– Minä pyörittelen nämä tähän nousemaan niin voit kokeilla. Vartu siinä ja katso mallia.

– Pitääkö pullien olla pyöreitä, äiti, pitääkö?

– Ei tietenkään, höpsö. Lettivehnänen tai korvapuustit ovat ihan eri­muo­toi­sia.

– Minä leivon mustekalan, äiti, jooko?

– Leivo hyvä ihminen. Leivo.

* * *

– Äiti! Tule katsomaan millaisen tein, sillä on monta lonkeroa.

– Onkos se mustekala? Minusta se näyttää hämähäkiltä.

– Äiti! Se on mustekala! Paistetaan se nyt.

– Paistetaan toki. Vartu. Se pääsee uuniin näiden pikku­pullien kans­sa. Noin. On se kätevää.

* * *

– Se liikkuu äiti. Minun mustekala liikkuu uunissa.

– Se vaan vääntyilee kypsyessään. Niin voi käydä, jos vaikka lonkerot kypsyvät eri tahtia.

– Nyt se syö sinun pullat, äiti. Tule katsomaan, miten se kasvaa.

– Minä tulen kohta. Anna sen kasvaa rauhassa. Pullien kuuluukin nous­ta uunissa.

* * *

– No niin. Taitaa olla valmista. Ainakin tuoksu on herkullinen. Mitäs jos päästetään sinun mustekala uunista ulos?

– Minua pelottaa, äiti.

– Höppänä. Se on pulla. Ethän sinä pelkää perunoitakaan.

– Ole varovainen, äiti.

– Onpas se kerta kaikkiaan komea, noussut noin upeaksi. Kyllä si­nus­ta vielä leipuri tulee.

– Äiti! Varo! Sen lonkero menee sinun jalan ympärille.

– Varon varon. Eihän näin komeaa pullaa sovi rikkoa. Isäsikin pitää se nähdä.

* * *

– Hmm. Tuoksuupa hyvälle. Missä äiti on?

– Mustekala söi sen. Minä kyllä varoitin.

– Mustekala? Mikä mustekala?

– Se on tehty pullasta ja se on elävä ja se söi kaikki muut pullat ja äidin ja leivinpaperit. Minulla on jo vähän ikävä sitä?

– Äitiäkö?

– Ei vaan pullaa, tai siis muste­kalaa. Se meni jääkaappiin kesyt­tä­mään perunoita, enkä minä uskalla avata ovea.

– Mikset muka? Eihän täällä ole mit–.