torstai 29. toukokuuta 2014

Pätkätyöt

– Annikka! Moi. Pitkästä aikaa. Mitä kuuluu?

Ulla istuutuu Annikan viereen puiston­penkille ja puristaa tätä kädestä. Annikka irvistää ja irrottautuu toisen otteesta.

– Varo minun kättäni, herkkyys menee.

– Joo joo. Et sinä nyt pienestä rutistuksesta säry. Missä sinä olet ollut? Luulin, että muutit pois, kun sinut irti­sanottiin.

– Täällä minä olen ollut ja tehnyt pätkä­töitä sitä mukaa, kun työ­voima­toimistosta on komennettu.

– Eikös pätkä­työt ole stressaavia?

– Miten sen nyt ottaa. Alkuun uusi homma vähän pelotti, mutta nyt olen jo tottunut.

– Mikä homma?

– Ihan ekaksi päädyin siivoojaksi entiseen työ­paikkaani. Kukaan ei huomannut minua. Olin ilmaa.

– Se on sitä työ­kiertoa, eikös?

– Joo. Mutta jo parin viikon päästä siitä olin yö­kerhossa stripparina.

– Sehän vaihtui äkkiä. Siivositko huonosti, vai?

– Siinä oli kaikenlaista, niin kuin stripparin hommissakin. Viikon kestin ja menin taas kysymään uutta työtä.

– Saitko?

– Sain tietysti. Suomessa on työ­voimapula. Minusta tuli bussi­kuski. Kortinkin sain pikana.

– Joku taisikin mainita nähneensä sinut linikan ratissa. En uskonut. Sinullahan on sentään monta akateemista tutkintoa.

– Ei ne tutkinnot paljoa paina. Bussia ajelin melkein kaksi kuukautta ja sitten vaihdoin juniin. Se oli huimaa touhua. Minun vanha isänikin sanoi aina halunneensa veturin­kuljettajaksi

– Ihan totta?

– Totta. Mutta arvaapas, mitä tein viimeksi.

– Olit tietty joku kauppa­ratsu tai verkosto­markkinoija.

– No en. Kuskasin turisteja Kanarialle ja takaisin. Lentäjän homma ei ole yhtään hassumpi.

– Ei kai nyt lento­konetta saa kuljettaa ilman lupaa? Vai saako?

– Olin melkein viikon työllisyys­kurssilla. Mutta pilotin homma loppui, kun nekin ovat nykyään pätkätöitä. Huomenna aloitan uudessa hommassa, teen kuukauden loma­sijaisuuden.

– Ja kävit tietty jo kurssitkin?

– Joo. Nyt aamupäivällä. Huomenna menen leikkaamaan heti aamusta.

– Vaatetehtaalle, vai?

– Ei, vaan keskus­sairaalaan. Tuuraan yhtä kirurgia. Koko leikkaus­sali­porukka on pätkä­työläisiä, että tutussa porukassa siellä toimitaan.

– Aika pelottavaa.

– Ei minusta. Eikä se kestä kuin kuukauden. Sen jälkeen on minun vuoroni olla työ­voima­toimisto­virkailija.

13 kommenttia:

  1. Jotenkin vaikuttaa omalta tulevalta tulevaisuudeltani tuo pätkätyöllisyys. Mukavaa, olen aina pitänyt lentämisestä.

    VastaaPoista
  2. Kaikkea kiva saa tehdä pätkätyöläisenä. Luojakiitos, ettei tarvitse!

    VastaaPoista
  3. Loistava analyysi nykyelämästä! Nuo työvoimatoimiston kurssit...&%¤#/

    VastaaPoista
  4. Pikakoulutus kirurgiksi...;))

    ☺☻

    VastaaPoista
  5. Tragikomiikkaa totuudenjyvällä, kyllä.

    VastaaPoista
  6. Kyllä työ opettaa tekijäänsä... siinä mitään koulutusta tarvita :D

    VastaaPoista
  7. Hei, Peikko! Tämä onkin jo tuttu juttu minulle. Luin sen Facebookin kautta. Kerrassaan mainio tarina. Uskottava. Koulutusaikoja pyrkii valtiovaltakin lyhentämään, että saisi nopeammin lisää veronmaksajia.
    Joku älykäs yksilö on sitä paitsi keksinyt oikotien, tähän saumaan.
    Ei opiskelua, ei edes pikakursseja, ostaa vaan itselleen paperit, mihin hommaan haluaa, täydestä menee. Mutta onhan se hiukan noloa, jos joku huomaa epäillä, ja tutkimusten jälkeen todetaan jotain vähemmän miellyttävää. Tulee hatkat!

    VastaaPoista
  8. Kiertotyäläinenhän Hän on.
    Komiikkaahan tämä, muttei ei naurattaisi jos osuisi kirurgina kohdalle.;)

    VastaaPoista
  9. hahahhaha, siitäs saivat, koko yhteiskunta! Onneksi ei nyt porota mikään muu kuin aurinko.

    VastaaPoista
  10. Jee tuo viimeinen lause. Semmoinen ähäkuttitunnelma:)

    VastaaPoista
  11. Surullisesti tuttu juttu, viimeinen leikkaus meni kuitenkin niin huonosti että minut hyllytettiin kokonaan...

    VastaaPoista