torstai 23. lokakuuta 2014

Virva-Tuulia

Täytin sata ja ajattelin, että vietän viimeisiä synttäreitäni. Ystävät ja perhe olivat kadonneet aika päiviä sitten, ja olin elellyt jo kaksi­kymmentä vuotta yksikseni. Päivät olivat pitkiä ja uni huonoa.

Seura­kunnasta kävi joku kloppi. Sain kukkia ja terveys­keksejä, en halunnut keittää kahvia, vaan hätistin vieraan tiehensä. Lopun päivää kiikuttelin keinu­tuolissa ja luin kirjoja. Meinasin lukea koko yön, olin kyllästynyt valvomaan sängyssäni ja tuijottamaan kattoa.

Minua kuitenkin nuokututti, joten köpöttelin vuoteeseeni ja ähelsin peiton päälleni.

Uni tuli melkein heti. Hän oli kaunis nuori nainen ja kävi viereeni maate. Hän kiihotti mieli­kuvitustani ja yritti painaa silmiäni kiinni. En halunnut nukkua ja kadottaa häntä, pinnistelin pysyäkseni hereillä.

Kysyin, mitä jutut uni­jukasta ja nukku­matista oikein ovat. Hän sanoi, että ne ovat lapsille tarkoitettuja ja että aikuiset miehet tarvitsevat viereensä hänen kaltaisensa uni­naisen. Lisäksi hyvänä pitoa, pään silitystä ja hellimistä, aaltojen keikutusta ja hymyä. Minä olin samaa mieltä.

Juttelimme pitkään. Hän silitti kaljua päätäni ja kertoi paikoista, missä unet ja todellisuus sekoittuvat. Mieli­kuvitukseni piirsi yhä vahvempia kuvia, abstrakteja ja realistisia, sekoitti niihin muistoja ja aavistuksia. Minun oli hyvä. Hän makasi kainalossani ja nojasi päätään rintaani niin, että hänen hiuksensa kutittivat sieraimiani. Pidin hänen tuoksustaan, siinä oli kaikki hyvä ja ilo, mitä olin koskaan kohdannut.

Aamu koitti aurinkoisena ja uutena. Olin täynnä voimaa ja villeyttä. Minun oli pakko lähteä liikkeelle, etten olisi pakahtunut siihen paikkaan. Kiersin kaupungin kahdesti enkä edes hengästynyt.

Uni on sen jälkeen tullut joka ilta. Minä odotan, että pääsen vuoteeseeni ja saan hänet kainalooni. Päivisin kuljen kaupungilla ja käyn kirjastossa, luen, jotta aika kuluisi nopeammin. Elän vasta illalla ja yöllä.

Täytän tänään sata­kahdeksan. Olen kysynyt, haluaako hän jakaa päivänsäkin kanssani. Hän on luvannut vastata minulle illalla. Olen varannut yö­pöydälleni sormuksen.

11 kommenttia:

  1. Kaiken ikäiset saa unelmoida, ikä ei haaveita hukuta.
    Hyvää yötä!:-)

    VastaaPoista
  2. Oi, miten romanttista! Toivottavasti hän tulee illalla ja vastaa myöntävästi. HIeno ajattelukyky tällä vanhuksella. Onhan tuo 108 vuotta aika paljon, joku toinen voisi olla jo ihan sekaisin.

    VastaaPoista
  3. Isäni täytti heinäkuussa sata vuotta. Toivon hänelle tuollaisen unen, itselleni sitten myöhemmin.

    VastaaPoista
  4. Jokainen kaipaa hyvänäpitoa ja hellimistä, ja tietenkin henkilöltä joka kiinnostaa ja kiihottaa elämään. Mitä sitä aikuinen mies nukkumatilla tekisi. Minäkin haluan jonkun komean adoniksen, sitten kun täytän sata, oikeastaan hän voisi tulla jo vähän aikaisemmin, että varmistuisi hänen näkemisensä. Eihän sitä tiedä pääsenko sinne sataan...

    VastaaPoista
  5. Varmaan olisi kiva uneksi satavuotiaasta naisesta eli miehestä;D
    Hauskoja unia Peikolle, naisella tai ilman;)

    VastaaPoista
  6. Näin olla pitää, unelmat ja haaveet virkistävät ja antavat elinvoimaa. Amalia tiivistää hyvin, että onni on kainaloinen.

    VastaaPoista
  7. Tästä saat hymyt. Aivan hurmaava tarina. T: värivakka = satu

    VastaaPoista
  8. Monasti se paras aika eletään määrätyssä iässä just öisin tai unien aikana..eivät vanhuksemme kait muuten niin paljon nukkuisi! Äitini sanoi, että pidä huolta ystävistäsi, joku päivä heidän nimensä ovat vain kylmässä kivessä ja oelt yksin. Aivan...mitä odotettavissa...käytyäni hoivalla, sanon monasti, että ettei niin mitään enää odotettavissa. Mitenkähän nyt näin synkkiin aatoksiin vaivuin. Onnea satakahdeksikolle!!

    VastaaPoista
  9. Joskus ihmiset elivät melkein tuhat vuotta, siis Jumalan aikataulussa yhden päivän verran. Nykyisin ilmeisesti sata vuottakin on liikaa, loput vuodet menevät huokaillessa ja kylkeä käännellessä. :) Hyvä jos on löytänyt unimaailman tai vanha mies uninaisen.

    VastaaPoista
  10. Virva-Tuulia, miten kaunis nimikin.

    VastaaPoista