torstai 2. huhtikuuta 2015

Pauhaus

Helppo­heikit huutavat ja pakkaavat yli-ikäisiä namu­mellejä pussiin. Torin toisessa reunassa pyöritetään kahvi­rulettia. Ukot asettavat kolikoita peli­korttien päälle, ja pieni kuula päättää kuka saa ja saako kukaan. Liha­piirakoita ja puolen litran maito­tölkkejä myydään pienestä höyryn täyttämästä kopista. Sen edessä on muutaman äijän jono. Naiset juovat kahvia ja syövät viinereitä.

– Tuo on se tyyppi, Lissu sanoo ja osoittaa mustaan takkiin pukeutunutta miestä, joka selvästi etsii jotain. Miehen kädessä on vanha pahvinen matka­laukku.

– Kuka? Aune kysyy. – Mikä mies?

– Pauhaaja. Sitä pitää vähän varoa. Se on kova sanoissaan, vaikka ei se kenenkään päälle ole käynyt. Ainakaan vielä.

Pauhaaja on löytänyt mieleisensä paikan ja avaa matka­laukkunsa. Siellä on puhallettavat tika­puut ja kova­kantinen kirja.

Mies puhaltaa tika­puihin ilmaa, kunnes niissä on kaiken kaikkiaan seitsemän puolaa. Tikkaat mies pystyttää keskelle toria ja kapuaa niiden huipulle. Siellä hän tasa­painottelee kirja kädessä ja lukee ääneen. Sanat iskevät toriväen niskaan.

– Ottaapa kipiästi, Johannes toteaa ja kääntää selkänsä tika­puu­miehelle.

– Eikös vain otakin? perunan­myyjä sanoo. – Viime viikolla sen jutut kivettivät parvellisen puluja.

– Valehtelet.

– Totta se on. Linnut lensivät liian lähelle ukon puheita ja kivettyivät. Otakko perunaa? Siikliä. Käsin nostettua.

– Pane kapallinen. Iso.

Tikkailla seisovan äijän sanat kovenevat ja putoilevat torilla kulkevien selkään. Ihmiset nytkähtelevät sanojen osuessa ja nostaessa paukamia selkä­nahkaan. Varovaisimmat ovat siirtyneet torin reunalle.

Kahvi­ruletti­koppien takaa pelmahtaa taivaalle varpus­parvi ja lentää suoraan miehen puheeseen. Ne kivettyvät ja roiskuvat kivinä pitkin toria. Yksi iskeytyy suoraan Lissun syliin. Nainen parahtaa ja nappaa kivi­linnun käteensä.

– Sainpas, hän riemuitsee. – Lyyti kehui saaneensa kivi­pulun, mutta on varpunen sentään paljon somempi. Eikö sinustakin?

Aune nyökkää. Hänen kasvonsa ovat kalpeat ja hän tuijottaa tikkailla seisovaa miestä. Joku puku­mies seisoo tikkaiden juurella ja heittelee puudelia ylös­päin.

– Mitä tuo tekee? Aune kysyy.

– Se on Lahtinen, insinööri­tohtori. Se käy aina kivettämässä koiran tai pari, kun tuo tikas­äijä on paikalla.

– Syy?

– Se kovertaa ne ontoksi ja tekee niistä mekaanisia leluja. Robotteja muka. Huit­hapeli se on. Mutta jotkut kyllä ostavat siltä niitä koiria. Minä en niin koirista välitä, mutta pupu­robotti olisi kiva, kun on pääsiäinen ja kaikki.

7 kommenttia:

  1. Minäkin olen nähnyt kivilintuja joskus. Noinko niitä tehdäänkin.
    Ihanaa Pääsiäisen Aikaa Sinulle Peikkokulta

    VastaaPoista
  2. Pauhaajia liikkuu meidän kaikkien ympärillä. Ne kivettävät sydämiä. Onneksi ei kuitenkaan koiria tai lintuja..

    VastaaPoista
  3. Mikä tori, että osaan väistää?

    VastaaPoista
  4. Nyt ei sitten uskalla mennä torille ollenkaan;(

    VastaaPoista
  5. Mitenkähän tästä heräsi muistoni, kauas vuosikymmenien taakse.
    Aikamoiseen pauhuun heräsin, kun Vennamo kuului torilla pitävän puhetta.

    Onkohan se totta, kun sanotaan että karjunta kasvaa kun älyn keinot käy vähiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kommentti ! En ole ennen kuullut sanontaa,mutta hiljaisesti todennut asian olevan niin monestikin !

      Poista
  6. Kyllä moni on varmaan saanut noita sanoja päälleen, niin kivettynyttä porukkaa jöytyy.

    VastaaPoista