torstai 7. toukokuuta 2015

Milloin tulee kesä?

Muistan päivän, kun aloin vähetä. Aurinko paistoi ja teki kaaren sade­tihkuun. Minä kävelin rauta­tie­asemalta kohti kaupungin keskustaa. Sateen kastelemat kenkäni litisivät ja matka­laukku hiersi rakkoja kämmeneeni.

Mietin, miksi kuljen aina samoja reittejä, enkä osannut vastata itselleni.

Riisuin kenkäni kadun­reunaan ja jätin matka­laukkuni niiden viereen. Avo­jaloin tallasin uutta polkua. Sammalet hellivät jalkojani, neulaset pistelivät ja hoitivat vaivojani. Mitä pidemmälle kuljin, sitä paremmin koin voivani. Reipastin askeleitani, halusin pian perille.

Kulkiessani minä katosin itseltäni, ymmärrykseni itsestäni hiipui, olin yhä pienempi ja yhä vähempi. Minä tiesin jo silloin, mihin se päättyisi, mihin polkuni minut veisi. Mietin, pitikö minun pelätä, mutta en osannut, en ainakaan halunnut. Jatkoin matkaani kunnes väsyin.

Pysähdyin ja kävin lepäämään puiden varjoon, maahan pitkälleni. Minä vajosin, maa väistyi ja kurottui kummuksi ylleni. Jäin siihen, enkä minä enää ollut minä enkä mitään.

Kun aurinko syttyi ja heitti säteensä maahan, minä havahduin.

Kohta, kun tulee kesä, minun on aika nousta ja palata elämään. Minulla on ollut sitä ikävä. Kaipaan lapsiani, kävelyä tihku­sateessa ja rakkoja kämmenessäni.

Ensimmäiseksi tarvitsen uuden minän.

Otan sen kolmelta keltaiselta perhoselta ja laitan vasempaan korvaani. Siellä se puhuu minulle, eikä anna minun enää unohtaa eikä vähetä.

11 kommenttia:

  1. Ompa kaunis tarina. Keväällä kaikki suurenee ja haluaa olla ja oikein hyvä niin.

    VastaaPoista
  2. Minä kuljen aina takki auki ja paljain jaloin. Jalat tosin ovat 10 cm maanpimman yläpuolella. Olen räntäpää ja mietin mihin tämä kaikki johtaa.

    VastaaPoista
  3. Ei hassumpi vaihtokauppa;))
    Kiitos tarinasta Isopeikko! ♥

    VastaaPoista
  4. Mukava tarina, niinku muutkin sun kirjottamat. On oikeen mukavaa näitä lukee. :)

    VastaaPoista
  5. Tätä vähenemistä tapahtuu ihmiselämässä. Sinä kirjoitit siitä kauniisti, mutta minä ajattelen dementoituneita vanhuksia. Niillä on vähentynyt kaikki. Ehkä perhosen kuiskutus korvaan toisi uutta.

    VastaaPoista
  6. Yllätys! Varsinaista kaunokirjoitusta, hienoa! Elin tunteissa mukana. Kiva kun väläytät itsestäsi myös tätä puolta!

    VastaaPoista
  7. Tarina on tunteva, syvällinen, se puhuttelee jokaista lukijaa hänen elämän tilanteeseensa sopivalla tavalla.

    VastaaPoista
  8. Taikuripeikon ihana tarina. Otan opiksi, sillä olen kovaa kyytiä vähenemässä.)

    VastaaPoista
  9. Kylmät lempeät väreet kulkivat lävitseni kun luin tarinasi, liikuttava. Aurinko tuli ja kuumensi väreeeni hehkuvan lämpöisiksi.
    kiitos peikko tästä tarinasta!

    VastaaPoista
  10. Mä oon kans alkanu vähetä! 7000 grammaa jo! Paljon on vielä vähenemistä, mutta voihan niinkin käydä, että paiskataan maan alle ja alkaa mätänetä. Ensiksi pitää kyllä henki vähetä ja loppua.
    Se ei olekkaan ollenkaan niin kamalaa, miltä kuulostaa, koska sydämensielu ei märkäne ikänä! :D

    VastaaPoista
  11. Tässä on niin tuttua.
    Hiipikö peikko korvastani sisään ja kutkutteli tuntojani.,-)
    Ihana kirjoitus!

    VastaaPoista