Ravintolassa on huominen

– Herra on hyvä. Rouva on hyvä. Saa syödä.

– Juu juu, häivy nyt siitä.

Mies huitaisee tarjoilijaa, ja kun tämä ei ymmärrä lähteä, mies nousee ja potkaisee pari kertaa napakasti, niin että tarjoilija on kaatua.

– Ei niitä pidä noin kohdella, nainen opastaa. – Saatat joutua vastuuseen, jos niille käy jotain.

– Kyllä ne sen verran kestävät.

– Se on epäkorrektia. Purkaisit aggressiosi muualla.

– Puran missä huvittaa. Ruokakin on taas tätä samaa kelvotonta mössöä. Oikeaa safkaa ei saa enää mistään.

– Auttaisikohan, jos kävisit hakkaamassa kokkia pesäpallomailalla?

– Mitä se nyt auttaisi? Samanlainen kone se on kuin muutkin.

– Potkithan tarjoilijaakin. Luuletko, että se toimii sillä konstilla paremmin?

– Penteleen robotit. Sen jälkeen kun kaikki koneellistettiin, mikään ei ole enää ollut mistään kotoisin.

– Mutta sitähän ihmiset halusivat, laiskotella ja antaa robottien hoitaa hommat.

– Väärin haluttu.

– Mutta hoitavathan ne.

– Tuskin hoitavat. Toistavat samaa vanhaa. Missä on kekseliäisyys ja innostus, entä virheet ja vahingot? Koska olet viimeksi maistanut jotain uutta? Tai kokenut jotain kaavasta poikkeavaa?

– Elämä on kuitenkin aika helppoa.

– Paskat on. Tarjoilija. Kupillinen strykniiniä, ja vähän äkkiä.

– Herra on hyvä. Rouva on hyvä. Saa syödä.

– No niin, mies huokaa. Katso nyt. Ihan sama mitä tilaa, ne tuovat aina samaa mössöä.

– Oletko varma? Nainen epäilee.

– Olen. Katso vaikka, mies sanoo ja hörppää kuppinsa tyhjäksi.

Aika lentää

– Pitää mennä, Leila sanoo ja rupeaa tekemään lähtöä. – Aika lentää.

– Aika rientää, sanotaan, Mervi oikaisee. – Pitäisiköhän sinun lukea enemmän?

– Aika lentää, eikös se ole ihan selvä ilmaus?

– Ei minusta. Ei aika mihinkään lennä.

– Nämä ovat tulkintajuttuja. Mietipäs vaikka tätä: time flies like an arrow, fruit flies like a banana.

– Se on englantia. Siinä voidaan sanoa noin. Paitsi etteivät banaanit lennä, vertaus ontuu.

– Ne ovatkin kärpäsiä eikä hedelmiä, eivätkä ne tuossa edes lennä.

– Ai niin. Hämäsit.

– Tulkintasi muuttui, kun ajattelit lauseen uudelleen.

– Ollaan sitä nyt niin fiksua, että.

– Ole sinäkin, Leila sanoo. – Kiitos kahvista. Aika lentää.

– Aika rientää, Mervi korjaa. – Aika rientää, ei lennä.

– Miten vain, Leila kuittaa ja käynnistää helikopterinsa. – Heippa.

linkki

Sivistys seuraa tilausta

Miehet istuvat kahvilassa ja juovat toista tuopillistaan vahvaa espresso­kahvia. Lauri lukee hevos­urheilu­lehteä ja tutkii toto­veikkaus­kuponkia. Juhani kirjoittaa muisti­kirjaansa ja piirtelee kissan­kuvia.

Toivo kolauttaa kaakao­kulhonsa miesten pöytään ja käy istumaan. Hän hörppää pitkän suullisen, kiroaa juoman kuumuutta ja tervehtii vasta sitten ystäviään.

– Mitäs äijät?

– Mitäs tässä, Lauri sanoo, taittelee lehtensä ja pistää sen tuolin sarjalla roikkuvan takkinsa taskuun.

– Mitäs pitäs? Juhani kysyy ja sujauttaa muisti­kirjan poveensa.

Toivo hörppää kaakaotaan ja sanoo, että hän on lopettanut kahvin juomisen kokonaan. Se on hänen lukemansa mukaan myrkkyä, joka helposti turmelee koko miehen, naisista puhumattakaan. Lauri ja Juhani vilkaisevat toisiinsa, kohottavat espresso­tuoppejaan ja skoolaavat.

– Se mitään turmele, he sanovat yhteen ääneen.

– Pitää olla tarkkana myrkkyjen kanssa, Toivo sanoo, – ja uskoa tieteen­harjoittajia. Ne tutkivat asioita ja tietävät.

– Mitähän sinä olet tutkinut?

– Tieto­lehtiä. Niissä on hyviä juttuja. Tiedättekö mitä on DDT?

– Ympäristö­myrkky. Sitä ei saa enää käyttää, Lauri sanoo.

– Joo, käyttö kiellettiin kun huomattiin, että se haurastuttaa munia, Juhani toteaa.

– Kotkat ja muut rupesivat kuolemaan suku­puuttoon, Lauri jatkaa. – Kaikkihan sen tietää.

Toivo on hiljaa ja katsoo kavereitaan vinosti.

– Siinä lehdessä sanottiin, että herrat rupesivat pelkäämään omien muniensa puolesta, hän sanoo ja hörähtää päälle.

– Niin minäkin pelkään, Juhani tunnustaa ja koputtaa jalko­väliään. – Mulla on nytkin suojus.

– Mulla munat on ihan luomua, Lauri sanoo ja nostaa kaksi korillista ruskeita munia pöydälle. – Näissä ei ole DDT:tä. Haluatteko maistaa?

– Joo. Jos ne on koppiaisia syöneistä kanoista.

– On ne, Lauri sanoo, kutsuu tarjoilijan ja ojentaa sille toisen muna­korin. – Laitetaan nämä, kiitos. Ja tuo vielä kolme tuopillista espressoa, isoja.

– Mulle kaakaota, Toivo korjaa. – Ja uusin Ankka Lampinen.