Pullot

Nainen kulkee valintamyymälän hyllyjen välissä. Hän katselee hyllyille aseteltuja asuja ja välineitä, jotka on tarkoitettu oman mielihyvän ja onnentunteen kasvattamiseen. Naisen käsi hivelee asujen kankaita kuin poimien niistä tuntoaistimuksia omiin mielikuviinsa. Välillä hän valitsee jonkin esineen hyllystä, katselee sitä ja tutkii sen pakkaukseen painettua tuotelupausta ja käyttöohjetta perin pohjin.

"Voinko auttaa," kysyy myyjä hymyillen ystävällisesti. Nainen laittaa katselemansa esineen takaisin hyllyyn, nyökkää varovasti ja kuiskaa hiljaisella äänellä: "Tarvitsen unihiekkaa."

Myyjä vie naisen osastolle, jossa on erinäköisiä pulloja ja niissä rakeisia siruja. Nainen katselee pullojen etikettejä, mutta ei jää tutkimaan mitään niistä tarkemmin. Hän vilkaisee myyjää ja toteaa entistä hiljaisemmin: "En tahdo etelämeren saarelle. En tahdo lentää enkä tehdä heinää. Tahdon... tiedäthän... niitä sellaisia levottomia unia."

Illalla kotona nainen avaa unihiekkapullon ja kaataa sen sisällön lakanoilleen. Laittaa pullon vielä ohjeen mukaan yöpöydälleen ennen kuin pujahtaa itsekin peiton alle. Nainen nukahtaa lähes välittömästi unihiekan nipistellessä kevyesti hänen ihoaan ja alkaessa rakentaa kantamiaan unikuvia naisen mieleen.

Yö kuluu aivan liian pian. Nainen nukkuu hymy huulillaan välillä kiivaasti, välillä raskaasti hengittäen. Naisen koko yö on unta täynnä, juuri sellaista mitä hän on pitkään kaivannut. Naisen oma persoona kietoutuu uniin niitä täydentäen.

Aamulla naisen mieli on täynnä upeita unimuistoja. Hän lupaa itselleen vielä toisen samanlaisen yön, sujauttaa unihiekkapullon laukkuunsa aikoen palauttaa sen saman tien ja ottaa samalla uuden tilalle. Lukiessaan unihiekkapullojen etikettejä nainen huomaa miten takahuoneessa joku avaa hänen palauttamansa pullon ja kaataa sieltä unihiekkaa, jota sinne ei ollut illalla varmasti jäänyt. Hän nykäisee ohikulkevaa myyjää hihasta ja kysyy: " Mistä tuo unihiekka on tuohon pulloon tullut?" Myyjä katsoo naista ja kertoo kuin itsestään selvän totuuden: "Unihiekkapullothan keräävät sitä lähellä nukkuvien unikuvista."

Milankovichin jaksot

Nainen suipistaa huuliaan ja imaisee poreilevaa juomaansa pillillä. Hän nostaa katseensa kohden ilmakehän autereen takana hehkuvaa aurinkoa ja antaa varjottoman valon hyväillä kasvojaan. Hiekka lämmittää naisen jalkoja ja rannalla kasvavat paksulehtiset kasvit pirskovat miellyttävästi tuoksuvia öljyjä.

Nainen laskee tyhjentyneen lasinsa pöydälle, josta se katoaa palatakseen hetken kuluttua täynnä naisen tavoittelemaa mielentilaa kohden vievää juomaa. Naisen seurassa oleva mies tuntee juoman tuoksun ja värähtää tahtomattaan.

- Tämä on upea jääkausi, toteaa nainen maistaen juomaansa.

- Eihän nyt ole mikään jääkausi, hölmistyy mies. - Nythän on tunnetun historian parhaat säät ja ilmasto.

- Se on silti jääkausi, sanoo nainen hymyillen. - Ne olivat fiksuja ja polttivat lyhyessä ajassa kaiken öljyn ja hiilen tehdäkseen maapallosta kasvihuoneen. Muuten tässä olisi nyt yli tuhannen metrin jääpeite.

- Miten niin, täällähän on nytkin melkein 40 celsiusta lämmintä?

- Jääkaudet syntyvät maapallon radan ja pyörimisliikkeen heilahtelujen ja auringon aktiivisuuden muutosten seurauksena, luennoi nainen kuin koulupojalle. - Nyt on kylmän jakson aika, se tuntuisi kyllä täällä Oulussakin ja varsinkin näin tammikuussa.

Nainen maistelee juomaansa ja antaa katseensa vaeltaa pitkin taivaanrantaa. Hän kiusoittelee miestä ja toteaa jääkauden kuitenkin näkyvän tämän käytöksessä. Ilkikurisen hymyn kareillessa naisen kasvoilla mies kurottaa kohden pöytää ja saa käteensä lasillisen puhdasta viriliteettiä.

Kipunat

Kettu katselee ikkunasta pihalle.

Pieni susi pyörii ympyrää löytämättä rauhaa olemiseensa. Lopulta se tulee ketun viereen. Metsän takaa kuuluu pauketta ja pamahtelua, ja välillä jokunen kipinä sinkoutuu pilviin.

Kumea murina kohoaa pienen suden rinnasta. Sen mieleen tulee metsästäjä ja oma muistoiksi muuttunut kumppaninsa, eikä se siksi tykkää yhtään pamahduksista. Sen vaistot käskevät sitä hyökkäämään tai pakenemaan ja se purkaa ahdistustaan ärisemällä. "Susi on vihainen!"

Karhu tulee luokse ja laskee suuren kämmenensä pienen suden harteille, rapsuttaa siitä, mihin susi ei itse ylety, ja jättää lopuksi käpälänsä tyynnyttävästi paikalleen.

Kettu katselee metsän takaa nousevia värikkäitä kipinöitä. Sekään ei pidä paukkeesta, mutta tietää sen vaimenevan aamuun mennessä. Kettu kertoo: "Ihmisten vuosi on kulunut loppuun ja ne ottavat käyttöön uuden vuoden. Kulunut vuosi on kiinni uudessa, ja pauke ja kipinät syntyvät, kun ihmiset irrottavat niitä toisistaan."

Ketun tarinan jatkuessa pieni susi katsoo uusin silmin pilviin kohoavia tulisia kipunoita. "Pauke ja kipinät loppuvat, kun vanha vuosi on saatu irti ja heitetty tyystin pois," väittää kettu kettuisesti.

Pieni susi vilkaisee karhua, joka mietteissään oikoo suden luimistelevia korvia. Karhun vaiteliaisuus vahvistaa ketun tarinan. Pieni susi nostaa korvansa pystyyn ja käy maate pöydän alle. "Susi odottaa," se sanoo, ja totinen sutuus väikkyy sen katseesta.