tiistai 12. marraskuuta 2013

Vesihiiden ranta

Peikko tallustaa rantapöpelikössä. Siellä on tuohivirsut kiven päällä. Ne näyttävät varsin uusilta, vaikka ovatkin liian pienet peikon jalkoihin.

Peikon tekee niitä mieli. Se poimii ne käteensä, haistelee niitä ja vilkaisee ympärilleen. Ei ketään missään. Tuohi venyy peikon käsissä, kun se muokkaa virsuja ja sujauttaa ne jalkaansa.

Komeat ovat, ja peikko on tyytyväinen. Se istuu kivellä ja heiluttelee jalkojaan. Kun se nousee seisomaan, virsut kävelyttävät sitä kohti järveä.

Peikko tarrautuu kivenjärkäleeseen, mutkailee itseään, vääntyilee ja jäykistelee, mutta virsut vievät sitä ja järkälettä eteenpäin.

Peikko on kaulaansa myöten vedessä, ja virsut vievät sitä vielä syvemmälle. Kun peikko uppoaa, tulee vesihiisi tarkastamaan pyydyksiään.

– Hupsista, sehän on peikko, hiisi huomaa ja yrittää karata.

Peikko pitelee lohkaretta vasemmassa kädessään, nappaa toisella hiiden kiinni ja komentaa sitä aukomaan pyydyksensä. Hiisi tottelee. Se mukisee, miksi peikon piti mennä sotkeutumaan sen virsuihin, ei se peikkoa halua puolisekseen, vaan lapsia. Virsutkin olivat lasten kokoa.

Peikko ojentaa kivenjärkäleen vesihiidelle. Tämä ottaa sen vastaan, kaatuu selälleen ja litsis lutsis lätsähtää järvenpohjaan kiven alle.

– Luuletko, että lapset enää pitävät virsuja? peikko kysyy. – Lapset pidetään tuvassa ja turvassa, ja kengiksi kelpaa vain silkki ja sametti.

– Mitäs minä sitten syön? hiisi kysyy ja noruu kiven alta kokonaiseksi.

– Samaa kuin muutkin. Pitsaa ja kebabia. Hamppareita ja ranskalaisia. Limua ja muuta sokerivettä.

– Kuulostaa maukkaalta, hiisi myöntää ja tujahtaa rannalle. – Lähden heti.

10 kommenttia:

  1. Meillä se oli näkki, joka lapsia houkutteli. Kyllä pelotti mennä yhden lammen ohi, kun menin yhden kaverini luokse. Koko ajan vesi väreili ja luulin, että nyt se nousee vedestä. Kun tuli tyyni hetki, juoksin vimmatusti ohi. Selvisin.
    Hyvä kun sinäkin Peikko selvisit!

    VastaaPoista
  2. Tulee tästä mieleen lapsuuden satu Vetehisen vangit... mutta tässä oli kyllä mukavampi loppu.

    VastaaPoista
  3. Meitä lapsia peloteltiin vedestä aina myös Näkillä.
    Asuttiin joen rannalla ja ihmeesti se Näkki meidät lapset sieltä vedestä pois pitikin, muulloin kuin luvan kanssa.
    Vaikka kyllähän minä kuljin yksikseni kaikki joen rannat ja ojanpientareet, eikä pelottanut yhtään, mulle oli kaikki muu niin paljon tärkeämpää, kuin joku näkki, hi!

    VastaaPoista
  4. No niin nyt on ihmisiäkin päivitetty ;)

    VastaaPoista
  5. Hyvässä tarinassa on aina jokin opetus. Onkohan tässä se, ettei pidä antautua ahtaiden aatteiden kuljetettavaksi. Voi huomata joutuneensa hiiden hampaisiin. Vai saattaisiko opetus piillä saalistavan ahneuden hukuttavassa vaikutuksessa. Tai ehkä olisi parempi vain luopua aikuisen analyyttisestä asenteesta ja antautua jakamattoman satumaailman kuljetettavaksi.

    VastaaPoista
  6. Eipä ollut tuossakaan liemessä näkkiä! Taitaa olla oskariolematon koko näkki. Ja niinku sillä peloteltiin. Se oli kyllä tarpeellinen pelotus. Eivät lapset lumpsahtaneet kaivoon.
    Hiisinkin pitäisi sihistä vain hisseissä. Hiisi vieköön! ;)

    Peikolle pitää kutoa tuohesta omat värsyt jalkaan. Se saisi laulaa huoletonna, eikä tarttisi ominluvin ottaa mitään kivienkannoilta.

    VastaaPoista
  7. Oipa oi miten suloinen tarina. Nyt on hyvä mennä päikkäreille :)))

    VastaaPoista
  8. Hiisihän lutviutuu sutjakkaasti elintapojaan muuttamaan, niin on uudistumis kykyinen. Kaikella on aikansa...:)

    Mummoni oli eräät kerrat syvän sykkyrällä, kun sikkienä rannan kiviillä juoksenneltiin. Kuului huuto:" tulukaahan pois sieltä, ettei vesihiisi vie teitä."
    Tais olla Meilläkin jaloissa tuollaiset houkutus virsut...;)

    VastaaPoista