Pieni sudenpoikanen pohrustaa hangessa ja kuljettaa mukanaan vastaanhangoittelevaa jänistä. Pian ne ovat perillä ja käyvät jouluntuoksuiseen tupaan.
– Susi löysi joulupupun, sudenpoikanen ärmähtää ja laittaa jänön istumaan ruokapöytään.
Kettu virnistää, nostaa omenahyvää pitkäkorvan eteen ja istuutuu itsekin pöytään. Susi käy pöydän päähän. Jänis arastelee petoja, mutta ahmii pöydän antimia minkä ehtii.
– Oikeasti on vain pääsiäispupuja, kettu sanoo.
– Sillä oli nälkä, susi urahtaa. – Se voi nyt olla joulupupu.
Onneksi uskomuksia voi muuttaa, kuten pääsiäispupusta tuli joulupupu. Ei se ole niin nöpönuukaa pikkuisille, kuten sudelle.
VastaaPoistakiva tarina, puput on söpöjä ja lapsetkin tykkää ei vain sudet, mietin kovasti, sitä taikaa että pedot antoivat pupun olla Joulupupu, eivät syöneet vaan jakoivat Joulun yhden pienimmistä kanssa
VastaaPoistaIhana jouluhenkinen tarina ! Täytyy myöntää että alku hirvitti :)
VastaaPoistaSuden olisi hyvä laittaa pupuja kanniskellessaan jääkiekkoilijan hammassuojavarustuksen suuhunsa. Koskaan ei voi mennä takuuseen, etteikö se painaisi leukaperiään vanhasta tottumuksesta (ja jos sattuu olemaan nälkä) hieman liian tiiviisti yhteen. Siinä voi joulupuppelille käydä väärin. :(
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJoulupupu onkin ihan kiva juttu!
VastaaPoistaPeikko, olit kiltti kun annoit minulle (joululahjaksi?) kaksi ihan uutta sana: pohrustaa ja ärmähtää. Kiitos! Tykkään niin kovasti sanoista.
VastaaPoistaJokainen uusi sana ilahduttaa suuresti minua, varsinkin jos ymmärrän mitä se tarkoittaa. Nämä minä ymmärsin heti, molemmat.
Ajatella että joulu sittenkin on olemassa, minulla oli hirvittäviä epäilyksiä, mutta kun luin tämän tarinan uskoin taas jouluun. Kiitos Peikko heikko, halaan Sinua:)
VastaaPoistaJoulupupu - tämä on niin söpön hyvä tarina. Sellainen mukavaluinen.
VastaaPoista